Kuva

Kuva

torstai 14. marraskuuta 2013

makeaa.. :P

Tässä taas blogeja selaillessani löysin  Suussasulavaa rakkautta- blogista Ranskalaisten aamupalamuffinssien ohjeen ja olivat niin herkullisen näköisiä että pakkohan se oli koittaa. Tein eilen pellillisen ja lapset söivät lähes kaikki ja jouduin tänään leipomaan uuden pellillisen ja siitäkin on vielä jäljellä 2 kappaletta että ovat hyviä ja maistuvia suosittelen.. ;)

   Ranskalaiset aamupalamuffinssit:

4 2/3dl Vehnäjauhoja
1,5dl sokeria
2.5tl Leivinjauhetta
0.5tl suola
2tl vaniljasokeria
1 muna
2 1/4dl maitoa
100g voita

Muffinssien dippauken tilkka maitoa ja voita sekä sokeri kanelia.

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. vatkaa munat, lisää maito ja jäähtynyt voi sula.
3. tee kuiviin aineisiin kuoppa ja kaada neste sisään. Sekoita tasaiseksi.

paista 190 asteessa noin 15 minuuttia

Anna muffinssien jäähtyä vielä hetki. Mutta kun muffinssit ovat vielä lämpimiä dippaa ensin maito-voisula seokseen ja sen jälkeen sokeri-kaneliseokseen. 



Lapsilta karkkipäivästä jääneitä pätkiksiä kieri kaapissa ja niiille piti löytää käyttöä ja Mustikkasuun blogissa  oli ohje pätkispiirakalle. Päätin toteuttaa pohjan ja päälinen sovellettii niillä mitä kaapista löytyy.. :)

Pätkispiirakka:

2 munaa
1.5dl sokeria
1dl maitoa
2.5dl vehnäjauhoja
3rkl kaakaota
1tl vaniljasokeria
75g VOI
1/2pss pätkiksiä

1. Sulata rasva ja pätkiksen kattilassa (anna jäähtyä)
2. Vatkaa munat ja sokeri 
3. Lisää kuivat aineet maidon kanssa vuorotellen 
4. Lisää lopuksi Pätkis/voisula.

Paista 200 asteessa noin 15 min.

Alkuperäisessä ohjeessa oli erilainen päälinen mutta tein siitä mitä kaapissa oli eli lidlistä ostettua suklaa-pähkinävoita eli Lystimäkeläisittäin suklaamössöä sitä muutama ruokalusikallinen ja hetki mikrossa että se muuttuu juoksevammaksi.. Ja levitellään jäähtyneen pohjan päälle.. 


Tässä vielä kuvaa suklaamössö purkista.. :) Koristeluna nyt sattuu olemaan sukulaku pätkittynä ihan vain siksi että pätkikset loppuvat kesken.. :) Oli ihanan mehevä pohja tässä ja hyvin tuli pätkiksen maku.. Oli mieletäni seuraavana päivänä vielä parempaa.. :)





1 kommentti:

  1. pohja oli kyllä ihanan makuinen, ei välttämättä tarvinnut kuorutusta ollenkaan.. :) ihana ohje menee kyllä kansioon odottamaan seuraavaa käyttökertaa josko sitten tekisi ihan pellillisen.. :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista, palaathan pian taas :)