Kotiäidin vapaapäivä?

Kotiäitihän saa nukkua lasten kanssa aamuisin pitkään, elämä on yhtä leikkiä ja laulua eikö? Muistan kuulleeni tämmöisen lauseen ehkä kerran jos toisenkin.. Minulla on kolme alle kouluikäistä lasta ja kuopus on Vuosi ja 4 kuukautta.. Päivät vaihtelevat ihan laidasta laitaan.. Yhtenä päivänä saatetaan nukkua puoliyhteentoista ja päikkäreitäkin siihen päälle 2-3tuntia.. Toisinaan herätys on kello kuusi ja päivä on yhtä menoa, tunteiden sekamelskaa hetkestä toiseen. Lasten kanssa kotona oleminen ei kyllä ainakaan tässä talossa ole lattialla istumista ja leikkimistä tunnista toiseen.. Toisinaan kaivetaan pelit kaapista ja pelataan, toisinaan tehdään legoja tunti ehkä jopa toinenkin.. Mutta ei se ruoka valmistu yksinään? Ei ne tiskit kulkeudu tiskikoneeseen ja siitä puhtaana kaappiin itsestään? Imuri ei toimi vain käskemällä, että imuroippa nyt nuo ruuantähteet, pölyt ja muut sotkut. Ulkovaatteetkaan harvemmin vielä meillä itsestään pukeutuu lasten päälle. Olen joskus miettinyt että mitä jos sitä oikeasti edes yhden kerran jättäisi siivoamisen ja pyykkäämisen kokonaan? Antaisi vain kaiken olla niin kuin ne jäävät, miltähän lopputulos näyttäisi kello viisi illalla kun isäntä kotiutuu? Mutta luulempa että minusta ei siihen olisi. Meillä on sekaista ja saa olla sekaista, meillä on lelut pitkin lattioita ja mitenkin päin mutta likaista meillä ei ole. Ja mitä tulee tähän kotiäidin helppoon elämään kaikinpuolin, lapsethan ovat aina hyvällä tuulella eivätkä kiukuttele?  Lapsethan nätisti tekevät mitä heiltä pyydetään automaattisesti, vastaanlaittamatta? Päivittäin kohtaan tilanteita jolloin saa käsitella lasten tunteita ilosta, suruun, pettymykseen ja kaikkea siltä väliltä, eikä se aina ole helppoa. Kuinka selittää pienelle ihmiselle miksi jotakin ei saa tehdä ja miksi jokin vain on oikein tehty?Ja on päiviä jolloin miksi sana on niin suosittu että se on lähes jokatoinen sana. Miksi näin? Miksi noin? Miksi sitä? Miksi tätä? Miksi sanan kanssa tulee välillä oma riittämättömyys vastaan. On kysymyksiä joihin äiditkään eivät vain tiedä vastauksia.. Ja sitten kysytään Miksi äiti ei tiedä? On päiviä jolloin kiukku valtaa koko lapsikatraan ja leviää äitiinkin. Kun mikään ei ole hyvä. Tapellaan heti silmät avattuaan samasta lelusta ja tökitään toinen toisiaan. Meteli on suunnaton. On päiviä jolloin lastenhuoneen "rauhasta" kuuluu minuutin välein "Äitii! toi teki sitä, toi teki tätä!". Voi kuinka ihanaa ja rauhallista. On päiviä jolloi päiväunet eivät onnistu, se ainut rauhallinen kahvipaussi mikä päivässä on, voit unohtaa sen. Vaikka täytyy kyllä tunnustaa että Lystimäen päivärutiinit päiväunien kohdalta ovat sujuneet ihan hyvin, vaikka uni ei tule noin tunnin verran ollaan kiltisti ja kuunnellaan äänikirja sängyssä loppuun. Mutta ne hetket kun saat kuopuksen sänkyyn vihdoinkin nukahtamaan ja sinne mennä tallustaa isompi neiti raskain askelin ja kuopus herää välittömästi huutaen.. Koko nukuttaminen on siis ollut turhaa.. Kuopushan ei muuten sitten uudelleen nukahda.. On päiviä kun äiti repii hiuksia päästään ja nielee itkuaan, miksei tämä päivä jo lopu? Koska isi tulee kotiin? Ja on niitä päiviä jolloin nauru valtaa koko talon, yhteinen tekeminen saa siivet ja lennetään satumaahan ja tuntuu että en haluaisi tämän päivän koskaan loppuvan. Ystävät ovat kyllä luojanlahja joka suhteessa. Kun oikein ottaa päähän ja tuntuu että seinät kaatuvat päällesi ja lapset eivät muuta tee kuin kiukuttele asiasta toisensa jälkeen, soitetaan ystävä kahville, joka kenties tuo tullessaan lapsensa ja parannellaan maailmaa.. Mutta joskus sekään ei ole mahdollista.. Ei vaan juuri sillä hetkellä ole ketään kotosalla että voisi kilauttaa.. :) Lystimäkeläisillä on kyllä aika hyvä tukiverkosto takana mistä saa olla ylpeä, naapurissa asustaa heti isovanhemmat, eikä montaa kilometriä tarvitse mennä niin on toiset isovanhemmat. Samaten siskoni asuu samalla kylällä ja mummini :) Täytyy kyllä olla iloinen ja kiittää jokaista että ovat olemassa meidän elämässä ja monta tilannetta ovat pelastaneet. Apu on aina lähellä. Kaikilla ei varmasti todellakaan ole näin. Jokainen päivä tässä talossa on siis erilainen.. Mukaan mahtuu laajaskaala tunteita ja elämää ihan ääripäästä toiseen, toisaalta tuntuu että tekisi mieli pyyhkiä koko päivä kalenterista ja toisinaan tuntuu että en vaihtaisi päivääkään pois :) Minä olen äiti ja ylpeä siitä, vaikka yritän vaikeimmallakin hetkellä muistaa että äiditkin ovat vain ihmisiä <3